Monenlaista vapaa-ajan täytettä

Viimeisen parin viikon aikana on tuntunut, että vapaa-aikaa on ollut paljon. Syy lienee se, että kaksi viikkoa sitten keskiviikkona oli Double Ten -päivä (nimi juontaa päivämäärästä 10/10), siis Kiinan tasavallan syntymäpäivä, joka on kansallinen vapaapäivä. Sitä seuraavan viikona alkupuolisko (maanantai, tiistai ja keskiviikko) oli jälleen vapaa, mutta tällä kertaa vain vaihtareille. Koulussamme oli kolmen päivän "koeviikko" (midterms), ja koska me emme osallistu taiwanilaisten kokeisiin, ei meidän tarvinnut mennä kouluun.

Double Teninä hengailin yhden luokkakaverini kanssa. Menin hänen kotiinsa Lugangiin Changhuaan, ja laitoimme siellä perinteistä taiwanilaista ruokaa. Oli hirmu hyvää! Olen kysellyt, josko saisin reseptit niihin ruokiin, ja toivon mukaan hän ehtii väsätä jonkunnäköiset ohjeet jossain kohtaa.
Ruokailun jälkeen menimme kävelemään Lugangin vanhaan kaupunkiin. Menimme mm. paikalliseen taiteilijakeskukseen, jossa sain värjätä oman viuhkan. Menimme myös katsomaan temppeliä, joka on kai yksi Lugangin nähtävyyksistä. Siellä oli alttari opintojen jumalalle (en muista tarkkaa titteliä), jonne luokkalaiseni kertoi tulevansa aina ennen kokeita. Lugangissa oli kiva nähdä oikeasti vanhoja rakennuksia - yleisesti ottaen Taiwanin rakennuskanta kun on kovin uutta.

Viuhkan maaleja sekoittelemassa

Valmis versio!

Lugangia seuraavana lauantaina minä ja vajaa kymmenen muuta vaihtaria menimme vaeltamaan Shimenshan-nimiselle vuorelle joidenkin rotareiden kanssa. Aamu oli aikainen, sillä lähtö Taichungista oli klo 7. Minä olin erehtynyt luulemaan, että lähtö Dadusta olisi klo 7, joten heräsin siihen, kun amerikkalaisvaihtari soitti minulle klo 6:20 kertoakseen, että hän oli yhdessä host-isänsä kanssa lähtenyt ajamaan kohti kotiani (menin Taichungiin heidän kyydissään). Ajomatka heiltä meille on viitisen minuuttia, joten minulle tuli aikamoinen kiire. Onneksi olin pakannut edellisenä iltana.
Taichungista ajoimme ensin pari tuntia Shimenshanille, ja matkalla pysähdyimme mm. vieraillaksemme Taiwanin korkeimmalla olevassa 7-elevenissä (päivittäistavarakauppa). Kännykkäni mukaan korkeutta oli 1990 metriä.
Itse vaellus kesti vain tunnin tai kaksi, sillä satoi, ja taiwanilaiset halusivat kääntyä takaisin. Siksi vuoren huippu jäi valloittamatta. Paluumatkalla menimme nauttimaan teekupposet 1970 metrin korkeuteen ja sen jälkeen varsinaisen iltapäiväteen (tai iltapäiväcapuccino se minulle oli) viiden tähden hotelliin. Vietimme kyseisessä hotellissa melkein kaksi tuntia herkkuja nauttien ja yhteiskuvia räpsien.
Retkipäivän iltana menin vielä Taichungissa syömään lamian-nuudeleita (拉麵). Ne olivat hyviä, pidin niistä vielä niuroumianiakin (niuroumian 牛肉麵 tarkoittaa nautanuudeleita, eli siinä on pääosin nuudeleita, naudanlihapaloja ja lientä) enemmän. Meidän syömässämme lamianissa oli nuudelien lisäksi pääosin sianlihaa, porkkanaa ja bataattia.

Käppäilymme alussa ei satanut...

...mutta sitten alkoi tihuttaa.

Teepaikkamme näkymät

Eurooppalaisten herkkujen saaminen oli kieltämättä mukavaa vaihtelua.

Hotellin nimi oli Old England, ja siltä se kyllä näyttikin näköaloja lukuunottamatta.

拉麵

Sekä retkipäivää seuranneena sunnuntaina että sitä seuraavana sunnuntaina kiertelin melkein koko päivän Taichungissa (ensimmäisenä sunnuntaina olin kyllä raamiksessakin). Tässä muutama matkan varrella räpsimäni kuva:

Dajian juna-asema (kyllä, minuakin häiritsee se, että kuvakulma on vinossa)

Taidenäyttelyssä Taichung City Seaport Art Centerissä

Seaport Art Centerin pihalla

Erään kahvilan taideseinä

Ehkä maailman söpöin kirjakauppa (piti ottaa kengät pois sisälle mennessä)

Skootterin uusi elämä

Suloinen lohikäärmehedelmäkoju

Edellisviikolla ja sitä edeltäneellä viikolla Taichungissa oli Taichung Jazz Festival, jonka tiimoilla minäkin kävin kahdessa konsertissa. Niistä ensimmäinen oli Seaport Art Centerissä. Toinen oli Taichungin uudessa keskustassa olevassa puistossa. Olin siellä taiwanilaiskaverin kanssa, ja hän sanoi koko Taichungin väen olevan paikalla. Kovin kaukana totuudesta hän ei voinut olla, sillä siellä oli järjettömästi porukkaa. Tunnelma oli mitä mahtavin! 

Sillä aikaa, kun luokkatoverimme painivat kokeidensa kanssa, me vaihtarit pidimme hauskaa. Maanantaina olimme Lihpao Land -nimisessä huvipuistossa muutaman muun vaihtarin kanssa. Vaikken varsinaisesti mikään huvipuistoihminen olekaan, täytyy myöntää, että siellä oli tosi kivaa. Illalla menimme vielä shoppailemaan (tai lähinnä katselemaan, minä en ostanut mitään) Lihpao Landin viereiseen ostoskeskukseen ja katselemaan maisemia sen yhteydessä olevaan maailmanpyörään.

Maailmanpyörän ovella

Maailmanpyörän maisemat olivat ihan kelvolliset.

Tiistaina minä, belgialais-, meksikolais- ja amerikkalaisvaihtari menimme Rainbow Villageen, joka on yksi Taiwanin (ja etenkin Taichungin) kuuluisimpia turistikohteita. Sen jälkeen menin vielä belgialaisen kanssa Feng Chialle. Keskiviikkona vain loikoilin kotona.

Viime torstaina koulussani oli senior high'n 1. luokkien välinen tanssikilpailu. Lukukauden alusta asti olemme harjoitelleet noin 4-minuuttista tanssia High School Musical 3:n tunnuslauluun, joka on (yllätys yllätys) nimeltään High School Musical. Torstaina kaikki luokat sitten tanssivat oman versionsa. Joillain luokilla oli kilpailuun hyvin vakava suhtautuminen, mutta minun luokallani näin ei ollut, sillä luokkani on yleisesti ottaen todella huoleton. Näin ollen vietimme kilpailua edeltäneen tunnin tuhrien toistemme naamoja kasvomaaliliiduilla. Loppujen lopuksi saimme aikaan aika hurjat sotamaalaukset. Osa meistä (minä mukaanlukien) tosin pyyhki suurimmat sotkut pois ennen koitoksen alkua.

Kaksi luokkaa tanssi aina yhtä aikaa. Minun luokkani oli toisessa vuorossa. Minun mielestäni (ja monen muunkin mielestä) emme tanssineet kovin huonosti, vaikkemme kovin hyvinkään. Mielestäni se oli ihanteellista. En olisi halunnutkaan olla voittajajoukkueessa, sillä se todennäköisesti joutuu esittämään tanssinsa vielä toisen kerran. Voittajasta puheenollen, kaikki tietävät sen jo, vaikkei tuloksia olekaan vielä julkistettu. Voittaja on varmasti tanssiluokka, joka jostain käsittämättömästä syystä osallistui kilpailuun yhdessä meidän tavallisten kuolevaisten kanssa.

Luokkamme juuri ennen esitystä

Viime perjantaina tuli taas täyttymys, kun pääsin pitkästä aikaa kunnon kahvilaan. Mielestäni kahvilakulttuuri on melko olennainen osa länsimaalaisuutta (tai ainakin minua), mutta taiwanilaiset eivät sitä juuri harrasta. Kahvilassa istumisen sijaan he ostavat take away -juoman ja menevät sitten esimerkiksi shoppailemaan. Perjantaina menin kuitenkin kahvilaan yhdessä amerikkalaisvaihtarin kanssa, joka oli myös kaivannut kahvilaelämää.

Lauantaina hengailin yhden koulukaverin kanssa (saman, jonka luona olin ajat sitten grillijuhlissa). Meidän oli tarkoitus mennä Taipingiin, mutta auto hajosi matkalla, joten menimmekin käymään Yuanlinissa (Changhuan osa) ja sen jälkeen Chiayissa jossain Japani-teemaisessa kylässä, jossa söimme motchabaobingia ja kiertelimme putiikeissa. Illalla menin vielä perkussioyhtyeen konserttiin (tai oli siellä yksi saksofonikin) konserttiin host-vanhempieni kanssa. Pidin siitä todella paljon! Host-äitini mukaan yksi perkussionisteista opettaa koulussani. Se ei ole mitenkään mahdoton ajatus, sillä koulumme opettajat, etenkin taideopettajat, osaavat asiansa paremmin kuin hyvin.

Baobing

Kivoja taloja japanilaiskylässä

Eilen sunnuntainakaan ei ollut likaa luppoaikaa. Heräsin kuuden jälkeen, ja seitsemältä eräs klubilaisemme tuli noutamaan minut, meksikolais- ja amerikkalaisvaihtarin piirin 3461 (siis meidän piirin) "piiripäivään", joka tosin kesti vain muutaman tunnin. Osallistuimme rotarien juoksutapahtumaan, jossa minä juoksin huikeat 3 kilometriä välillä pysähdellen. Juoksemisen jälkeen vain hengailimme tapahtuma-alueella. Sieltä menin bussilla amerikkalais- ja meksikolaisvaihtarin, jälkimmäiseksi mainitun host-isän (siis minun 3. host-isäni) ja muutamien klubilaistemme lasten kanssa syömään lounasta Wuriin. Sieltä menin Taichungin HSR-asemalle (High Speed Rail, joka on pikajuna tai jotain sinnepäin), josta huristelin 50 minuutissa melkein 140 kilometrin päähän Taipeihin. Siellä tapasin yhden suomalaisvaihtarin, jonka kanssa menin WagakkiBand-nimisen japanilaisbändin keikalle. Keikka oli loistava, vaikkei siellä saanutkaan ottaa kuvia ja vaikka fanipaidat olivatkin loppuneet kesken ennen, kuin me ehdimme myyntikojulle. Keikan jälkeen menimme syömään subille, minkä jälkeen tulin takaisin Taichungiin.

Tällä muutaman tunnin visiitilläni huomasin, miten paljon Taipei eroaa muusta Taiwanista. Ero on Helsingin ja muun Suomen välistä eroa paljon räikeämpi. Taipeissa on paljon enemmän ulkomaalaisia. Lisäksi kantataiwanilaisetkin pukeutuvat huolitellummin ja puhuvat parempaa englantia. Vaikkei Taichungkaan mikään kylä ole, tuntuu se Taipeihin verrattuna pieneltä ja kotoisalta.

Oho, tämä kirjoitelma venähtikin aika pitkäksi. Onnittelut, että jaksoit lukea loppuun asti!