Taiwanilaistumista ja turisteilua

Huomaan, etten ota kuvia enää yhtä usein, kuin otin aluksi. Kaipa alan tottua näihin (useimmiten) kauniisiin maisemiin.

Muutama tunti edellisen bloggailun jälkeen menin yhden koulukaverin grillijuhliin. Siellä oli tosi kivaa, ihmiset olivat tosi mukavia ja ruoka taivaallista! Maistoin muun muassa riisimakkaraa ja passionhedelmätuoremehua. Sitä seuraavana viikonloppuna olin vielä yksissä grillijuhlissa, jotka järjesti amerikkalaisvaihtarin perhe.

Vapaapäivänä, joka keskisyksyn kunniaksi oli, hengailin Taichungissa kahden luokkatoverin ja heidän jälkeensä kahden vaihtarin (meksikolaisen ja amerikkalaisen, kuinkas muuten) kanssa. Oli oikein mukavaa! Luokkalaiset eivät puhu paljoa englantia, mutta hauskaa oli silti. Kävimme syömässä ja yhdessä kirjakaupassa ja hengailimme peliluolassa. Lopuksi he saattoivat minut Feng Chialle, jossa tapasin vaihtarit, sillä he eivät uskoneet, että selviäisin sinne omin päin - kovin herttaista!

Ruokaa odotellessa oli kiva juoda ruusumaitoteetä.

Peliluolassa - sieltä löytyi esim. Mario Kart ja rummutuspeli!

Seuraavana keskiviikkona minä ja kaksi muuta koulumme vaihtaria (neljäs oli kipeänä) saimme kokea kaksi aikamoista elämystä. Niistä ensimmäinen, ja merkittävämpi, oli erään seremonian harjoitusten seuraaminen. Seremonian tarkoitus oli palvoa Kungfutsea, joka oli suuri opettaja, minkä takia seremonia suoritettiin opettajanpäivänä, joka oli harjoituksia seuraavana perjantaina (vaikka edellinenkin perjantai oli ollut jonkinlainen opettajanpäivä? hämmentävää).

Seremonian harjoitukset, kuten myöhemmin itse seremoniakin, pidettiin Changhuan Kungfutse-temppelissä. Seremonia koostui erilaisista oletettavasti symbolisista asioista, kuten rummun lyönneistä, perinteisestä musiikista ja perinteisestä tanssista. Koulumme counselor, joka oli myös mukana, tiesi kertoa, ettei seremoniaa ollut muutettu vuosisatoihin. 

Kaikilla esiintyjillä oli tietysti päällään perinteiset asut, jotka olivat varmasti tukalan kuumia siinä helteessä. Ihmettelin, kun kukaan ei pyörtynyt - esiintyjät kun seisoivat koko seremonian ajan, noin kaksi tuntia. Puolessa välissä oli tosin viiden minuutin tauko.

Me vaihtarit emme seuranneet esitystä koko kahta tuntia, vaan viimeiset puoli tuntia vietimme läheisessä ruokapaikassa, joka myi erilaisia herkkuja. Me pääsimme testaamaan papaijamaitoa, josta (koulun counselorin mukaan) ruokapaikkamme oli kuuluisa. Minusta se oli ihan hyvää, muttei mikään suuri makuelämys. Muut vaihtarit eivät tykänneet. Toinen ruokalaji oli baobing, joka on taivaallista.

Seremonia täydessä vauhdissa

Temppelin ulkopuolella (näkymä ruokapaikasta). Koulubussimme ajaa tästä ohi.

Saman viikon sunnuntaina, eli viimeisten grillijuhlien jälkeisenä päivänä, lähdin yksin Taichungiin turisteilemaan. Alkuperäinen syy tähän oli se, että nettitilaukseni oli loppunut perjantaina, ja minun täytyi mennä uusimaan tilaus Taichungiin. Kun nettiä ei kerran ollut, en saanut kehenkään yhteyttä, ja siksi lähdin yksin. 

Suunnittelin, että tilauksen uusimisen jälkeen menisin erääseen kaksikieliseen seurakuntaan käymään. Tilaisuus alkaisi klo 11. Taichungiin päästyäni kuitenkin selvisi, että paikalliset teliat aukeaisivat vasta yhdeltätoista tai sen jälkeen - en siis ehtisi seurakuntaan. Niinpä kiertelin Taichungissa ja ihmettelin, miten kaunis uusi kotikaupunki minulla onkaan. 

Koska se kissabussi oikein tulee?

Ilmaisia näyttelyitä kaikkialla

Viime viikon keskiviikkona esiinnyin kahdeksi. Iltapäivällä pidin tunnin mittaisen esitelmän Suomesta kansainvälisten suhteiden tunnilla. Koska aine oli kansainväliset suhteet, puhuin englanniksi. Samana iltana puhuin kiinaksi muutaman minuutin rotariklubini edessä. Kyseessä oli ensimmäinen kuukausiraporttini. Se pitää pitää, jotta saa kuukausirahan (tai ainakin pitää tulla kokoukseen ja yrittää kertoa, mitä on puuhastellut viime kuun ajan). Esiintymisistä ensimmäinen ei jännittänyt juuri lainkaan, mutta jälkimmäinen jännitti valtavasti, vaikka kummassakin oli paikalla vain 20-30 henkeä.

Lauantaina oli jälleen vuorossa turisteilua, tällä kertaa kahden host-perheen ja neljän vaihtarin voimin (matkassa olimme minä, meksikolainen, amerikkalainen ja eräs brasilialainen). Minun perheeni ei tullut, sillä host-äitini totesi olevansa liian vanha sellaiseen turistipäivään. Alkupäiväksi menimme Miaolihin, jossa on söpö vanha ja hylätty juna-asema, ja joka oli muutenkin kaikin puolin ylisöpö pikkukylä. Toivon, että pääsen vielä jossain kohtaa vaeltelemaan sinne pidemmäksi aikaa. 

Miaolissa oli myös kahvila, jossa sai valmistaa itse oman matcha-teensä ja samalla napostella mocheja (pallomainen, makea herkku).

Sieltä suuntasimme jonkin tehtaan kautta Gaomei Wetlands -nimiseen paikkaan, joka on yksi Taiwanin suosituimpia turistikohteita. Sitä ei ollut vaikea päätellä, sillä väkeä oli paljon. Muuten se oli kyllä mielettömän kaunis paikka. Kyseessä on siis valtava mutaranta, jolla voi kävellä ja ottaa kuvia ja jolla vettä on enimilläänkin vain nilkkoihin (tai polvia ylemmäs ei ainakaan ole!)

Illalla menimme vielä syömään ravintolaan, jossa on varmasti Taichungin parhaat ilta- ja yönäkymät.

Sunnuntaina kävin viimeinkin seurakunnassa. Kyseessä oli House of Blessing -niminen kaksikielinen seurakunta, ja menin sinne raamattupiiriin, jonka ikähaarukka ulottui 6-vuotiaasta noin 76-vuotiaaseen. Silti siellä oli kivaa, ja aion mennä jatkossakin, jos muut suunnitelmat sen sallivat. Joka toinen viikko raamattupiirin naapurihuoneessa kokoontuu yliopistoikäisille tarkoitettu porukka, jonne minutkin kutsuttiin. Aluksi kaikki nimittäin luulivat minua yliopisto-opiskelijaksi. Kun sitten paljastin sen suuren salaisuuden, että olen 17-vuotias, piiriläiset totesivat, että voin silti mennä yliopistolaisten piiriin, sillä siellä on hyvä meno. Menen testaamaan sen pikimmiten. Raamiksessakin oli hyvä meno, kaikki olivat mukavia ja kirkko kustansi meille lounaan. Sain pastorilta jopa hänen Line-yhteystietonsa (Line on Aasian Whatsapp), jotta hän voisi auttaa minua uuteen seurakuntaani solahtamisessa.

Kirkosta menin junalla Changhuaan, jossa katsoin yhdessä yhden koulukaverin kanssa vähän aikaa sitten elokuvateattereihin pöllähtäneen uuden Johnny Englishin. Odotin sen olevan täynnä kuivakkaita vitsejä, mutta se olikin hauska!

Eilen maanantaina minulla oli vihdoin ja viimein ensimmäinen klarinettituntini. Opettajani on mukava, ammattitaitoinen, puhuu englantia ja on asunut Euroopassa useamman vuoden, joten tietää vähän, millaisesta maailmasta tulen. Uskon, että voin oppia häneltä paljon.

Tänään toinen suuri toive toteutui: pääsin soittamaan rumpuja! Se tuntui hyvältä - edellisestä kerrasta, kun olin päässyt kunnolla harjoittelemaan, oli kulunut melkein kaksi kuukautta. Ruokailun jälkeisen tunnin jälkeen nappasin kotiluokkani naapuriluokasta cajonin (tämä oli ennalta sovittu) ja suuntasin toiseen rakennukseen, jossa on rumpusetti ja jossa ei pidetä kovin monia oppitunteja, joten soittamiseni ei häiritse ketään. Soittelin siellä rumpuja ja cajonia kaksi tuntia. Sama toistuu joka tiistai tästä eteenpäin.

Tulikin muuten siitä mieleen, että lukujärjestykseni on muuttunut aika paljon siitä, mitä aiemmin kerroin. Tällä hetkellä minulla on seuraavat ekstratunnit (tunnit, joita luokallani ei ole):

-kaksi tuntia kalligrafiaa

-neljä tuntia kiinaa

-tunti mustemaalausta

-kaksi tuntia "omaa musiikkia" (rummut)

-tunti jousiammuntaa

-kaksi tuntia kiinalaista orkesteria

-neljä kansainvälisen opettajan tuntia

-kaksi tuntia perinteistä taidetta

-kolme hyppytuntia, jotka käytän useimmiten kiinan opiskeluun

Näiden lisäksi on mainittava, että olen käynyt kouluklubissani (jonka aihe on rock-musiikki) muutaman kerran. Soitan siellä - yllätys yllätys - rumpuja. Ei siellä paljoa pääse soittamaan, kun rumpaleita on melkein kymmenen ja rumpusettejä tasan yksi, mutta klubilaiset ovat mukavia, joten se ei ole suuri ongelma. Orkesterissakin soittelen, kuten varmaan jossain kohtaa kerroinkin. Siellä aiheina ovat ykkös- ja kakkosklarinetti.