Huomenna!

Tervehdys öisestä Piikkiöstä!

Huomenissa siis lennän Souliin, jossa meillä suomalaisilla, jotka menevät Taiwaniin ja Japaniin, on orientaatio. Katselemme siis paikkoja, totuttelemme aikaeroon ja syömme hyvin.
     Matkatavarat ovat olleet enemmän tai vähemmän pakattuna jo viikon, sillä meille tuli vaihtari Japanista viime lauantaina ja hän nukkuu huoneessani, joten ajattelin, että on kätevämpää pakata ennen hänen tuloaan. Ja kätevämpäähän se olikin. Nyt on ehtinyt rauhassa nähdä kavereita ja kierrellä Turussa. Olen esimerkiksi viettänyt melko paljon aikaa kirjastossa kiinaa lukien. Tänään vein myös itseni kahvilaan (välipalalle, kerranhan sitä vain eletään!) ja Apteekkimuseoon. Turku on kaunis kaupunki, vaikkei moni turkulainen sitä ymmärräkään. Jännää, miten lähestyvä vaihtovuosi on saanut katsomaan omaa kotikaupunkia ihan eri silmin. Jää nähtäväksi, miltä se näyttää Taiwanin-vuoden jälkeen!





     Olen ainakin toistaiseksi ehdottoman positiivisella mielellä lähdön suhteen. Välillä on ollut haikea tai jopa surullinen olo, kun olen sanonut heippoja kavereille ja sukulaisille. Siitä huolimatta en malta odottaa lentokentälle lähtöä. Olen vakuuttunut siitä, että vaihtovuodesta tulee tähänastisen elämäni paras vuosi!

Kommentit

Suosituimmat tekstit

Loppu hyvin, kaikki hyvin?

Joulukuu ja erilainen joulu

Valmistautumista

Kaksi uutta vuotta

Voyage voyage